perjantai 21. huhtikuuta 2017

Pastabolognesepötköt

Meillä kiinteät ruoat aloitettiin nuorimmaisen kanssa sormiruokaillen kun tyttö näytti olevan siihen valmis. Hän oli tuolloin 5,5kk ja istui syöttötuolissa ja käsi haki pöydästä suuhun kaiken mihin hän yltti. Sama meno jatkuu edelleenkin ja neiti täyttää pian 11 kuukautta, tokikin lusikka on tullut myös tutuksi.
Mitenkään absoluuttinen sormiruokailija hän ei ole, mutta kun meiltä löytyy tuo 1,5v vanhempi samasta pöydästä saan itse rauhassa keskittyä omaankin ruokailuun kun molemmat syövät itse.
Solmiruokiin olen hakenut paljon inspiraatiota eri blogeista ja Facebook ryhmistä, jotta niihin saisi hieman vaihtelua uunijuuresten lisäksi. Ja bonusta olisi jos säästyisi suht helpolla siivouksella!

Gluteenittomat pastabolognese pötköt

Jauhelihaa
Sipulia
Valkosipulia
Tomaattisose
Basilika
Paprikamauste
Pippuri
Oregano
Gluteeniton pasta
Porkkana
Omena
Kanamuna


Keitetään pasta ohjeen mukaisesti.
Jauheliha, sipuli ja valkosipuli paistetaan pannulla. Lisätään tomaattisose ja mausteet. Otetaan erikseen vauvan annokseen valmiiksi keitettyä pastaa noin desin verran, ja tähän lisätään jauhelihakastiketta reilut kaksi ruokalusikallista. Veitsellä tai saksilla seosta hieman hienonnetaan puienemmäksi.
Lisätään kaksi raastettua porkkanaa, ja yksi raastettu omena.
Lopuksi lisätään yksi kanamuna.
Seos annostellaan muffinivuokiin.
Paistetaan 200c 20min.

Annetaan hieman jäähtyä ja leikataan puoliksi, jolloin lapsi saa hyvän otteen pötköstä.
Nam😍

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti